Vihdoin koitti Saksan vaihtomatkan lähtöpäivä, jota oli odotettu hartaasti. Ensimmäiset tunnelmat bussissa ja lentokentällä olivat heti loistavat ja koko matka jatkuikin melko hulvattomien juttujen saattelemana. Matkustuspäivä itsessään sujahti vauhdilla suurempia miettimättä ja onnellisena hajaannuimme Rathenowissa kukin koteihimme.
Olin itse mukana majoittamassa saksalaisia opiskelijoita Kuopiossa viime keväänä ja pääsin asumaan saman tytön luokse, joka oli puoli vuotta aiemmin viettänyt viikon meillä. Samaan kotiin majoittui myös ystäväni Anni, ja saimmekin talon alakerran itsellemme, mikä oli melkoista luksusta. Ensimmäinen ilta perheessä oli hieman vaivaannuttava, kun ei oikein uskaltanut tehdä mitään tai tiennyt miten asiat normaalisti tapahtuvat. Saimme kuitenkin herkullista ruokaa ja pääsimme ajoissa nukkumaan, mikä miellytti erittäin paljon vaikkei voinutkaan todellista väsymyksen määrää myöntää.
Ensimmäisenä päivänä tutustuimme ystävyyskouluumme ja seurasimme oppitunteja. Saksankieliset latinan ja historian tunnit eivät varsinaisesti auenneet, mutta pääsimme viimeisenä mukaan tyttöjen liikuntatunnille. Hämmennys oli melko suuri, kun liikuntasalin sijaan suuntasimmekin tavalliseen luokkatilaan ja istuimme pulpettien taakse. Aiheena oli lentopallo ja kolmen monisteen pohjalta kävimme läpi kuinka palloa tulee lyödä ja miten kentälle sijoitutaan. Suomalaisille opiskelijoille tilanne oli omituinen. Liikuntatunnilla tulee hiki ja kuuma. Eikä todellakaan sormilyönnit olisi niiden ohjeiden opastuksella onnistuneet yhtä hyvin kuin jo 9-vuotiaana siellä liikuntasalissa pallon kanssa opeteltuna.
Iltapäivällä tutustuimme Rathenowiin. Kävimme syömässä, kiersimme kaupungissa ja poikkesimme paikalliseen kirjastoon. Suomalaistytöt etsivät toki innokkaimpana tuttujen kirjailijoiden joukosta omiaan, joista löytyikin muunmuassa Sofi Oksasen Puhdistus saksaksi.
Kirjastokirroksen jälkeen päädyimme suuremmalla joukolla paikalliseen Buga-puistoon, joka oli täynnä hienoja kukkaistutuksia ja nurmialueita. Ehdimme kukkien ihastelun lisäksi tarkastella paikan leikkipuistot ja purkaa liikuntatunnilla patoutuneet energiavarastot.
Saksalaisten ja suomalaisten erona paljastui meidän sponttaanius tehdä hullumpiakin asioita ja innostua niistä. Lähdimme ihan tosissamme mukaan leikkipuistoissa leikkimiseen, otimme treenimahdollisuudet irti viikon aikana eteen tulevissa portaissa ja kävimme keskusteluja ventovieraiden kanssa junassa. Viikon parasta antia energiaa pursuaville suomalaisille oli maanantaina käyty lasersota. Matkustimme Berliiniin, jossa pääsimme kokeilemaan Laset Tag-peliä. Pelasimme joukkueina isossa hallissa, joka oli sisustettu kaupunkimaisemaksi. Meidän joukkueeseen taisi osua kaikista kilpailunhaluisimmat suomalaiset ja saksalaiset ja sotaa käytiin melko vakavissaan. Sen seurauksena, ja hienojen sotamaalauksiemma ansiosta, pärjäsimme hyvin muita vastaan, vaikka pelin hienouksien ja taktiikan oppimiseen olisi voinut käyttää vielä toisen samanlaisen ajan!
Tutustuimme isolla kirkolla, eli Berliinissä, suuren maailman elämään useampana päivänä. Lauantaina vietimme perhepäivää ja kävimme kuuluisassa tv-tornissa tutkailemassa maisemia. Kiersimme Berliinin muurista kertovaa galleriaa ja vilautimme pankkikortteja tunnetussa halpaketjussa. Muina päivinä kiersimme tunnetuimpia nähtävyyksiä, otimme valokuvia, nautimme toistemme seurasta sekä kuuntelimme opettajiemme kertomuksia alueiden historiasta.
Berliini teki vaikutuksen. Suuren kaupungin liikennejärjestelmien tehokkuus oli hitaisiin ja ahtaisiin busseihin tottuneille pikkukylän tytöille ja pojille hämmentävää ja lähes jokapäiväiset junamatkat eivät vieneet turhan paljon aikaa. Pääkaupunki kaikessa mahtavuudessaan jäi mieleen ja herätti tunteita. Varsinkin toisen maailman sodan sekä sen jälkeisen ajanjakson aikaiset muistomerkit ja kohteet tekivät historian kirjojen tarinoista todellisempia, täällä kaikki on todella tapahtunut.
Kaikista todellisimmaksi DDR:n kauheudet teki vierailu Potsdamissa. Muuten mukava päivä kauniissa puistossa ja sievässä kaupungissa oli iloinen, mutta edes täydeltä terältään paistanut aurinko ei lämmittänyt tunnelmaa entisessä vankilassa, johon pääsimme käymään. Sellit olivat 8 neliömetrin kokoisia pieniä tyhjyyksiä irtonaisina maailmankaikkeudesta. Vankien tarinat ja kuvat seinillä loivat todellisen maailman ja elämän vankilan sisään. Kaikki tämä oli tapahtunut saksalaisen opettajamme, Udon, opiskellessa Potsdamissa. Hän oli kävellyt lähes joka päivä vankilan ohi, luullen paikkaa kouluksi kuten kaikki muutkin. Yleisesti ei ollut tiedossa mitä paksujen seinien toisella puolella tapahtui maailmalta salaa. Maailmankuvani sai hienoisen shokki-iskun, kaikki tämä oli todella ollut totta arkipäivässä.
Opintomatkoilla tulee aina oppia jotain, emmehän me muuten saisi luvallisia poissaoloja menetetyiltä oppitunneilta. Kulttuurien erot jäivät isoimpina mieleen, sillä niihin törmää perheessä asuessa ja tavallisessa koulussa vieraillessa eniten. Saksalaiset opiskelijat olivat hyvin hämillään, kun puhuttelimme suomalaisia opettajiamme etunimillä ja olimme tuttavallisissa väleissä. Heille oli ennenkuulumatonta, että kyseenalaistimme englannin tunnilla kyseistä opettajaa, koska meidän mielestämme käsiteltävä asia vaati laajempaa katselua. Suomessa tunnumme olevan tasavertaisemmassa asemassa opettajiemme kanssa kuin Saksassa, ja koen että olemme siinä mielessä hyvin onnekkaita. Emme ole vain koulutettavina, vaan selvästikin saamme tuoda omat ajatuksemme esiin ja muuttaa mailmaa.
Perheessä asuminen herättää aina ristiriitoja. Olimme joka kerta ruokapöydästä poistuessamme Annin kanssa yhtä hämillämme siitä, kun kiitoksiimme ei vastattu ole hyvä- kommentilla. Saksalaisilla se ei ole yhtä tavallista kuin meillä, mutta särähtäähän se kohteliaiden suomalaisnuorten korviin. Muuten perheessämme arki sujui hyvin, vaikkakin Suomeen päästessämme kiittelimme vähäsuolaista, -rasvaista ja kasvispitoista ruokaa. Hieman tuhdimman ruokavalion lisäksi olimme taas entistä onnellisempia täysin puhtaasta hanavedestä. Ilmeiseti putkivesi olisi ollut juotavaa, muttei yhtä puhdasta kuin Suomessa. Tämänkin vuoksi meille tarjottiin aina pullovettä, kuplilla tai metallinmakuiseksi maustettuna. Viikon jälkeen täysin tavallinen vesi maistui loistavalta.
Kotimaataan oppi matkan aikana arvostamaan enemmän, kulttuureista osaa jälleen jotain uutta ja kielitaito on ainakin hieman parempi. Vaikkakin suurimmaksi osaksi käytimme englantia, oli saksa koko ajan vahvasti läsnä. Vaikkakin olen pitkää saksaa lukenut lukion alkuun saakka, oli se kadonnut mielestäni lähes kokonaan. Yllättäen ymmärsin kuitenkin puheesta paljon, mikä todisti ettei yli kuuden vuoden opiskelu ole mennyt täysin hukkaan. Matkalla mukana olleet saksan lukijat puhuivat sujuvasti saksaa ja me muut opimme onnellisesti englannista paljon uutta.
Syksyn alussa harkitsin matkalle lähtöä melko pitkään. Onneksi minut innostettiin mukaan, sillä tässä oli taas elämään niin paljon muistoja ja itsevarmuutta antanut kokemus, että vastaavia tulee harvemmin vastaan. Meillä oli upea suomalaisten porukka, tutustuin uusiin ihmisiin ja lähennyin vanhojen tuttujen kanssa. Kiitos erittäin hyvin onnistuneesta matkasta kuuluu saksalaisille ystävillemme, jotka majoittivat ja huolehtivat meistä kaikkina hetkinä ja järjestivät viihdyttävää ohjelmaa. Erityiskiitos hulluimmista jutuista kuusikolle ja suuri kiitos koko matkaporukallemme.
Tärkeä opintomatkan onnistumisen edellytys oli iloinen ja reipas mieli, jota meillä tuntui riittävän. Sitä riitti myös parhaimmilla valvojaopettajillamme, joiden huumorintaju ei loppunut huonoimpienkaan vitsien ja ideoiden kohdalla. Aarne ja Kari, kiitos, olitte mahtavaa matkaseuraa! Koko matka oli täysin kaiken sen arvoinen, mitä se vaati. Vaikka ilman kommelluksia ei aivan selvitty, oli meillä hauskaa! Viikossa ehti saada paljon irti ja koen, että olemme todella onnekkaita, että meille järjestetään tällaisia mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan ja nähdä maailmaa.
–Sohvi-
