Kurssi kaukana koulunpenkistä

Miltä kuulostaisi lukiokurssi ilman koulun penkin kuluttamista ja kotitehtäviä? Tämä on sinulle. Ei numeroita, ei lukujärjestystä – ainoastaan sukeltaminen maailmaan. Tässä on kertomukseni kurssista, joka on lukiourani – ja elämäni – yksi unohtumattomin kokemus. Et tarvitse keskiarvoja, ainoastaan nöyryyttä, ripaus kärsivällisyyttä, ja ennen kaikkea tarvitset sydäntä.

Työtuntini ylsivät lukion kurssin tuntimäärään, joten rehtori myönsi järjestöltä saamaani todistusta, sekä kirjoittamaani raporttia vastaan kurssisuorituksen. Tekemällä työelämään tutustuttavaa tai yleishyödyllistä toimintaa, kuten vapaaehtoistyötä, voi siis ansaita kurssin.

Kesäkuun vietin Etelä-Afrikassa. Kapkaupungissa vietetyn ajan tein vapaaehtoistyötä, mutta sen päätteeksi myös lomailin toisessa kaupungissa. Pohjoismainen järjestö GoXplore organisoi matkani ja teki yhteistyötä South African Students’ Travel Service eli SASTS -järjestön kanssa. Työnkuvani oli määrä olla alakoulussa apuopettajana, mutta sain kuulla järjestön saaneen kyselyä, pääsisikö joku lastentarhaan avuksi. Perehdytyksessä tätä meiltä kyseltäessä otin avunpyynnön vastaan. Lapset olivat 3-7-vuotiaita, ja vanhimmille lapsille toiminta vastasi suomalaista esikoulua tietyissä määrin. Projektiin haettiin englanninkielisellä CV:llä sekä oheiskirjeellä, jossa kerroin muun muassa motiiveistani, vapaaehtoistyötaustastani, päämääristäni, ja yleisesti hieman itsestäni.
Eurooppa on kaukana paitsi maantieteellisesti, mutta myös virallisine käytäntöineen. Ensimmäisenä työpäivänä menin kahden muun vapaaehtoisen kanssa paikalle, kättelin rehtoria, esittäydyimme, ja rehtori vei minut tutustumaan kahteen muuhun työntekijään. Heistä toinen oli pääopettaja, joka opetti opetuksellisia asioita, ja heistä toinen oli lähinnä valvova silmä, keittäjä, sekä siivoaja. Hänellä oli arviolta ikäiseni tytär oppimassa työhön. Koko lastentarhaa pyöritti tuo edellä mainittu porukka, ja lapsia oli vajaa parikymmentä.

Vapaaehtoistyötoverini, ikäiseni kaksikko, käyttivät Afrikan aikaa, joka tiivistetysti tarkoittaa sitä, että viidentoista minuutin kuluttua on joko a) Todella 15 minuutin päästä, b) Kahden tunnin päästä, c) Huomenna tai viikon päästä, tai d) Ei koskaan. Perehdytyksessä meille painotettiin, ettei tämä koske meitä vapaaehtoisia, ei edes silloin, vaikka työpaikalta sanottaisiin koskevan. Tästä tuli sanomista, mutta fiksu lukiolainen ymmärtänee, että opettajan sana on laki, jonka mukaan toimia, niin myös oli meille perehdytyksen pitäneen sanat niitä, joita noudattaa.

Perehdytyksessä meitä opastettiin kysymään jatkuvasti, mitä tehdä. Mikäli tylsistymme työpäivän aikana, jokin oli varmasti vialla ja emme tee työtä kuten kuuluisi. Oma-aloitteisuus on yksi niistä ominaisuuksista, joita vapaaehtoistyö vaatii.

Yksi monista asioista, mikä erottaa Afrikkaa EU:sta, on esimerkiksi se, ettei ole siivoajaa, talonmiestä, keittäjää ja opettajaa erikseen, ei kriteerejä siitä, kuinka puhdasta on oltava, ei ruokailussa näkyviä ravitsemussuosituksia, ei hygieniaa, ei huomiota sairaille tai kehitysongelmaisille lapsille – kaikki on kiinni työntekijöiden halusta ja rehtorin sanasta. Minäkin leikin lasten kanssa, siivosin, kokkasin, syötin tenavia, ylläpidin kuria ja jopa vahasin lattioita. Vakituiset työntekijät saattoivat läsnäolomme johdosta pitää aiemmin mahdottomiksi jääneitä vapaapäiviä, joten vedimme oppitunteja ja täysiä päiviä myös itsenäisesti. Koska erityistarpeita ei voi henkilökunnan puutteesta useinkaan huomioida, oli se meidän iskuryhmämme suurimpia tehtäviä.

Työ oli raskasta niin fyysisesti kuin henkisesti. Rahan ja ajan puute tuli vastaan joka nurkalla. Koko päiväkodissa oli yksi ainoa mustekynä, jota rehtori huolella vaali. Kahdellakymmenellä lapsella oli kaksi mukia, joista koko sakki joi. Lapset leikkivät rikkinäisillä leluilla, joista osa oli lasten pikaruoka-aterian ohessa tulleita leluja. Osa leikki myös pahvilaatikolla, ja muuan poikaporukka tappeli aamu toisensa perään samasta nuhjuisesta pallosta. Ulkona heillä oli liukumäkikyhäelmä, sekä yksi keinu, jonka istuimet oli tehty renkaista. Turvallisuus oli kaukana, sillä minäkin vauhtia antaessani onnistuin saamaan haavan käteeni sahatuista renkaanreunoista. Hiekkalaatikko oli surullinen neliönmuotoinen betonilaatta, jolle oli tuotu hiekkaa, mutta jolla lapset tyytyväisenä leikkivät reikäisine ämpäreineen.

Reissu opetti paljon, mutta valtiokohtaisia asioita ajatellen totesin palattuani, etten enää valita teiden päällystevaurioista, terveyshuollon ajan hitaasta saamisesta, enkä kylmyydestä asunnossa. Enkä ole paljoa valittanut EU-säädöksistä, mutta nyt lopetan viimeisetkin nalkutukset. Ja mikäli joku mokoma valittaa kouluruoasta kuuloetäisyydelläni, tulen saarnaamaan vastalauseen. Nimittäin se, että yksi on valmis rahapulan ja nälän aiheuttaman katkeruuden vuoksi latelemaan tappouhkauksia, ja toinen taas toivottaa kyyneleet silmissä Jumalan siunausta saatuaan vaivaisen banaanin, on jotain, mikä omalle kohdalle kolahtaessa miettimään maailman sattumanvaraista arpapeliä toden teolla.

Sanna Jetsonen