Sportsman Of The Week: Vitor Lopes

vitorlopesBrasilialainen vaihto-oppilaamme Vitor Lopes on lukuvuoden aikana ilostuttanut läsnäolollaan liikuntakurssejamme useassa jaksossa. Iloinen ja aina kohtelias Vitor on monipuolinen liikkuja, jolta sujuu brasilialaiseen tapaan myös taidokas filmaaminen jalkapallotunneilla. Sen verran kimmoisa ja ketterä kaveri hän on myös, että hänelle voisi suositella brasilialaisittain vähän eksoottisempaa lajia eli mäkihyppyä. Kotimaassaan Vitorin laji on kuitenkin käsipallo, minkä lisäksi hän on harrastanut eri lajeja judosta tennikseen.

Suomessa Vitor on harjoitellut jalkapalloa Kupsin junioreiden mukana. Tällä hetkellä meneillään on jalkapallon kortteliliiga, jossa hän pelaa yhdessä koulustamme tuttujen poikien kanssa. Hieno juttu oli myös isäntäperheen veljen joukkueessa Peijaisissa pelaaminen ja voittaminen. Myös kuntosaliharjoittelu kuuluu Vitorin vapaa-ajan harrastuksiin. Suomessa uusia lajeja hänelle ovat olleet salibandy, jääkiekko ja laskettelu, joista erityisesti laskettelu on ollut ehdottomasti hauskinta.

Suomen ja Brasilian liikuntakulttuurien eroista kysyttäessä Vitor mainitsee Kuopiossakin olevat ilmaiset liikuntapuistot ja pelikentät. Ilmaiset liikuntapaikat antavat mahtavan mahdollisuuden harrastaa hyvissä puitteissa, kun Brasiliassa tällaiset paikat maksavat. Kuitenkin hänen havaintojen mukaan brasilialaiset nuoret ovat ehkä liikunnallisesti aktiivisempia noin yleensä, sillä hetki ja tila pelata jalkapalloa käytetään aina ja näin liikuntaa ehkä harrastaa suurempi määrä nuoria hänen kotimaassaan. Koululiikunnassa Vitoria miellytti Suomessa se, että liikunta oli monipuolista ja käytettiin paljon koulun ulkopuolisia hyviä liikuntapaikkoja. Uinnin ja testit hän sen sijaan jättäisi koulussa pois.

Toivotan Vitorille hyvää ja liikunnallista kesälomaa! It’s been a pleasure having you in our PE classes!

Sari Pennanen

Jätä kommentti

*

captcha *