Opettajaseminaarissa Japanissa

Paavo Heiskanen pitämässä esitystään Casion Global Teachers Meeting 2015 -seminaarissa.

Paavo Heiskanen pitämässä esitystään Casion Global Teachers Meeting 2015 -seminaarissa.

Viime keväänä sain kutsun Casio Global Teachers Meeting -seminaariin Suomen opettajaedustajaksi. Tiistaina 25.8. tuli aika suunnata opetuspäivän päätteeksi lentoasemalle ja lennolle ensin Kuopiosta Helsinkiin ja sieltä edelleen Tokioon. Keskiviikkona aamulla saavuin perille ja edessä oli kaksi pitkää seminaaripäivää. Suomen lisäksi seminaariin osallistui opettajia Ranskasta, Saksasta, Japanista ja Australiasta. Japanilaisten lisäksi paikalla oli Casion työntekijöitä muun muassa Lähi-idästä, USA:sta, Intiasta ja Etelä-Amerikasta.

Seminaarissa keskusteltiin muun muassa siitä, miten tietotekniikkaa käytetään opetuksessa, ja erityisesti matematiikan opetuksessa. Minä pääsin esittelemään Suomen koulujen tietoteknisia valmiuksia sekä sitä, miten hyödynnämme niitä opetuksessa. Lähestyin aihetta oman koulumme tilanteesta käsin ja erityisesti esittelin sitä miten omassa opetuksessani hyödynnän tietotekniikkaa. Kahden päivän seminaarin aikana sai varsin monipuolisen kuvan siitä, millaista opetus on eripuolilla maailmaa ja erityisesti millaisia kehityssuuntia on havaittavissa. Havaitsin, että monissa maissa pohditaan tällä hetkellä hyvin samanlaisia asioita kuin Suomessakin. Toisaalta osassa maita pohditaan asioita, jotka Suomessa on jo ratkaistu ja taas joissain maissa on jo ratkaistu ongelmia, jotka ovat meillä vasta pohdinnassa. Monissa maissa muun muassa vasta pohditaan langattomien verkkojen rakentamista kouluihin sekä opiskelijoiden omien laitteiden käyttämistä koulutyöskentelyssä. Oli ilo havaita, että Suomi on tässä asiassa hyvässä asemassa vaikka langattomissa verkoissamme ongelmia esiintyykin.

Seminaarin tavoitteena oli siis kuulla opettajilta millaisia haasteita he kohtaavat työssään ja millaisia tuotteita opetuksen avuksi pitäisi mielestämme kehittää. Minulla olikin hyvä mahdollisuus tuoda esille suomalaisen koulumaailman tarpeita ja toiveita Casion tuotekehittelyssä työskentelevien insinöörien pohdittavaksi. Seminaarin aikana sekä tauoilla käydyt keskustelut opetuksen ja laskinten kehitystarpeista olivat erittäin mielenkiintoisia ja antoisia.

Toki matkalla pääsimme myös tutustumaan Japanilaiseen kulttuuriin sekä hieman Tokion nähtävyyksiin. Japanilaiset olivat erittäin vieraanvaraisia ja kaikki järjestelyt oli hoidettu japanilaisella tarkkuudella. Nälkäkään ei matkan aikana päässyt yllättämään sillä sen verran hyvin oli ruokailut järjestetty. Kaikenkaikkiaan hieno ja antoisa kokemus.

matematiikan lehtori Paavo Heiskanen-

Jätä kommentti

*

captcha *