Jo ensimmäisenä lukiovuonna kun kaikki kertoivat hienoja tarinoita lyseolaisten elämästä kuulin retkikurssista. Bi11-tunnuksella kulkeva kurssi jäi mieleen ja vihdoin abivuonna päädyin itsekin Tiilikan maisemiin.
Retken suunnittelu alkoi oppitunneilla, joilla käsittelimme käytännön asioita, ryhmäydyimme ja loimme odotuksia viikonlopulle. Pakattavien tavaroiden listalla tuntui olevan enemmän kysymysmerkkejä kuin ruokalistalla, jolle keksittiin kokeneempien eränkävijöiden avustuksella mainioita ideoita. Teltta ja rinkka järjestäytyivät kokemattomalle eränkävijälle yllättävän helposti, kaikki oli siis valmiina lauantain lähtöä varten.
Kunnes ryhmän teltan ja retkikeittimen omistaja varoitti sairastumisestaan perjantai-iltana ja totesi lauantaiaamuna olevansa kykenemätön lähtemään. Onneksi lyseolaiset pitävät yhtä ja heti seitsemän jälkeen aamulla ongelma ratkesi muutaman viestin jälkeen. Telttapaikka löytyisi jottei tarvitsisi nukkua taivasalla ja lämmintä ruokaakin saisi keitettyä keittimellä.
Bussimatka Rautavaaran kautta sujui nopeasti. Iidan letityspalvelu taikoi useampiin hiuksiin retkikampaukset, takapenkin jutut viihdyttivät ja rattoisa keskustelu vierustoverien kanssa piristi sopivasti aikaisin alkanutta aamua.
Sammakkotammella jakauduimme suuren ryhmämme, yli 60 opiskelijaa ja neljä opettajaa, kanssa kahtia. Toinen ryhmistä lähti Sammakkojärven länsipuolta kohti Uiton kämppää toisen ryhmistä jatkaessa samaan kohteeseen itäpuolen kautta. Matka rinkka selässä kosteita pitkospuita pitkin vaati keskittymistä. Onneksi juttuseura oli mainiota, eikä nelisen kilometriä tuntunut kuin hyvältä aloitukselta päivään. Alkuviikosta luvattu sadekin pysyi lähes koko matkan ja päivän poissa, muutama pisara ensimmäisen kilometrin aikana antoi vain realistisemman kuvan eräretkeilystä.
Uiton kämpälle leiriydyttyämme, eli hämmentävän nopean ja tehokkaan teltan kokoamisen jälkeen, kahden teltan yhteisömme laittoi retkikeittimet kuumiksi ja ruoat valmistumaan. Nuudelit ja makaroniannokset valmistuivat toivotusti ja täyttivät mahat, mikä vaati henkisen ja fyysisen ruokalevon teltan puolella.
Päivän kävelytaipale suoritettiin suo- ja metsäoppituntien muodossa. Metsätyypit, soistuminen, sammaleet ja männyt vilisivät silmissä ja varsinkin syksyn biologian kirjoittajat tuntuivat imevän kaiken mahdollisen sekä mahdottoman tiedon itseensä. Pitkospuut olivat kuivuneet sopivasti joten niiden tuijottamisen sijaan ehti maisemista nauttia kunnolla. Historiallinen kannibalismi-tarina jäi varmasti retkeltä myös kaikkien mieleen ja herätti sekä kylmiä väreitä että hilpeyttä vielä pimeälläkin.
Illan ohjelmassa oli vapaata aikaa, ruokailua sekä ohjattua toimintaa. Opettelimme hyödyllisiä ensiaputaitoja, joille tuli onneksi vain hieman käyttöä koko reissun aikana. Fysiikan opettaja Kauko Kauhanen paljasti uusia puolia itsestään opettamalla haukien fileointia sekä pitämällä oppitunnin keräämistään sienistä. Illan tärkeä ohjelmanumero oli myös ruokahetki, jolloin laitoimme trangiaan tulet ja valmistimme Italian pataa viidelle hengelle! Neljän annoksen pussi ja 700 gramman jauhelihapaketti kuivattuna yhteen ja muutaman minuutin tuskaisen odottelun jälkeen pääsimme illalliselle.
Ilta jatkui uskomattoman kauniilla Venäjän hiekalla tulen ääressä sekä myöhemmin saunomisella. Samalla muut tutkivat tähtiä Kaukon kanssa ja kertoivat tarinoita nuotiolla. Hiljaisuus valtasi telttakylän jo 23.00, mutta lähempänä rantaa vietimme vielä aikaa yhdessä.
Yö teltoissa tuntui olleen kokemus suurimmalle osalle, mutta aamulla kaikki olivat hyvällä tuulella. Herkullisen aamupuuron ja leirien purkamisen jälkeen kokoonnuimme yhteen valmiina lähtöön. Useimmissa rinkoissa roikkuivat roskapussit, eikä alueelle varmasti jäänyt jälkiä käynnistämme. Matka takasin bussille sekä kotiin hieman väsyneissä, mutta tyytyväisissä tunnelmissa oli nopeasti ohi.
Odotukset ennen kurssia olivat korkealla ja ne täyttyivät. Kurssi antoi jopa enemmän kuin osasin odottaa. Vaeltaminen, ruokien valmistaminen ja luonnossa oleminen antoivat uutta ajateltavaa. Totesin, etten varmasti ole pohjimmiltani mikään eräsielu, mutta pystyn tähän ja tulen varmasti kokeilemaan telttailua ja retkeilyä uudestaan.
Eniten kuitenkin mieleen jäi loistavat matkakumppanit, yksin olisin edelleen tutkimassa sitä vaiveroa tai sytyttämässä trangiaa. Suuret kiitokset kuuluvat mahtaville opettajillemme, jotka jaksavat järjestää meille tällaisia retkiä, vastata samoihin kysymyksiin ja innostaa oppimaan uutta. Seurassa ei tälläkään kerralla ollut valittamista, meillä on loistava yhteishenki! Mahtava porukka hyvällä huumorintajulla ja yhteishengellä varustettuna jättivät jälkeensä muistoja, niin kuvien kuin ajatustenkin muodossa. Tiilikka, kenties me palaamme vielä!
–Sohvi Hyvärinen–
